1700-luku
Rinteen paikka on ollut osa Pulkkilan tilaa. Sen päätila sijaitsi nykyisen kunnantalon seutuvilla ja Rinteen paikalla oli Kaapron sotilastorppa, josta on jäljellä pirtin alla oleva kivikellari.
1800-luku
Kustaa Näsi perhekuntineen muutti Pulkkilaan vuonna 1876. Hän osti koko Pulkkilan tilan ja asettui itse asumaan Rinteelle. Yhden pojan perhe asui Simojoen paikalla ja kolmannelle rakennettiin tien toiselle puolelle Heikinaho, paremmin Eerolan talona ja päiväkotina tunnettu.
Näsit olivat ruotsinkielisiä, osa aivan umpiruotsalaisia. Sanottiin, että Pulkkilan oosi oli aivan sekaisin, ja ihmettelivät sitä sivullisetkin, etenkin emäseurakunta Piippola, jossa Pulkkilan liikemiehet ja hevoshuijarit olivat vähän huonoissa kirjoissa. Mutta ei siellä sulatettu myöskään näitä muukalaisia.
Taloa isännöi Kustaa Näsin poika Matti, murtaen suomea puhuva hänkin. Rinteen ovet olivat auki yötä päivää. Isossa pirtissä pidettiin käräjiä, kuntakokouksia, huutokauppoja, nuorisoseuran kokouksia ja nuorison illanviettoja.
1900-luku
Kustaa Näsin tyttärenpoika, Hannes Ojanaho, osti isovanhemmiltaan Rinteen tilan 1920-luvulla. Hän on kertonut hiihtäneensä Haapavedelle hakemaan takaajia lainalle, jonka hän tarvitsi tilanostoa varten.
Rinteen lasten kertomaa.
Aarre vuosikymmenten takaa
Pihassa oli tuulimoottori, 15 lehmän navetassa oli vesijohto ja automaattiset juomakupit.
Seuraava omistaja oli Hanneksen poika Aaro Ojanaho. Hän oli opettaja ja asui perheensä kanssa muualla. Taloa vuokrattiin asuin- ja liiketiloiksi. Parturikampaajia toimi vuosien mittaan useampiakin.
Nykyaika
Rinteen omistaa nykyisin Hanneksen edesmenneen pojanpojan puoliso Erja Ojanaho, joka on kunnostanut rakennuksia vuosikymmenten rappiotilan jälkeen. Talossa on sähköt, mutta muutoin se on hyvin alkuperäisasussaan. Rinteen pirtti on elämys monelle nykyajan ihmiselle.
1800-luku
Heikinaho tunnetaan paremmin lääkärintalona, Eerolan talona ja päiväkotina. Talo on ollut paikallaan jo 1800-luvulla, jolloin se on kuulunut Pulkkilan tilaan. Talon rakennutti Heikki Näsi. Hänen jälkeensä siinä asui veljenpoika Leander Näsi perheineen.
1900-luku
1920-luvun alussa talo myytiin kunnalle, joka rakensi siihen lisäsiiven Lumperin vanhan puolen hirsistä. Näin saatiin kunnallishuone, jossa pidettiin kuntakokouksia ja käräjiä. Vuonna 1919 lähikunnat perustivat yhteisen kunnanlääkäripiirin, ja lääkärin asuinpaikaksi ja pääasialliseksi vastaanottopaikaksi sovittiin Pulkkila. Lääkäri asui ja piti vastaanottoa Heikinahon talossa. Pitkäaikainen ja erittäin arvostettu lääkäri oli Viljo Eerola, jonka mukaan taloa sanotaan edelleen Eerolan taloksi.
Lääkärintalo oli 1960-luvulla keltainen ja sen edessä tien puollella pensasaita, ehkä siperianhernettä. Pihaan tultiin kanttorilan puolelta. Porttia ei ollut, mutta ison aitan vieressä oli hevospuomi, johon isännät sitoivat hevosensa. Usein he poikkesivat lääkärin vastaanotolla aamuisin meijerireissullaan. Hevoset pureksivat puomia niin, että se piti aika ajoin uusia.
Sisäänkäynnin vieressä oli odotushuone, jossa oli kakluuni, tuoleja ja sylkykuppi. Seinillä oli ohjetauluja, kuten ”Raaka kala, paha pala.” ja ”Älä sylje lattialle.” Vastaanottohuone oli tien puolella.
Ulkorakennuksessa oli sauna, pesutupa ja iso liiteri. Puita tarvittiin paljon, kun koko talo oli uunilämmitteinen. Myöhemmin tuli keskuslämmitys, ja kovilla pakkasilla lääkäri Eerola kävi yölläkin lisäämässä puita kellarissa olevaan uuniin. Ulkona olivat myös käymälät, ”ulkohuoneet”, toinen perheelle ja toinen potilaille. Vuonna 1953 tehtiin isompi remontti ja saatiin myös sisävessat.
Meijerin puolella oli pelto, jossa lähellä tietä oli perunamaa ja kauempana marjapensaita.
1960-luvun puolivälissä useampi ikäpolvi aloitti koulutaipaleensa tässä talossa. Seuraavalla vuosikymmenellä perustettiin kunnallinen päiväkoti, joka löysi paikkansa Eerolan talosta. Talo on suojeltu kohde, ja siinä toimii nyt esikoulu.
1700-luku
Oravakankaan tarina alkoi 1700-luvun lopulla, kun maanmittari Fabian Gutzén saapui Pulkkilaan. Hänestä tuli uudistilallinen ja Oravakankaan isäntä.
Oravakankaan tila siirtyi Fabian Gutzénin kuoleman jälkeen hänen tyttärelleen Greta Sofialle ja tämän puolisolle Erkki Hankoselle. Greta jäi varhain leskeksi ja joutui luopumaan tilan omistuksesta, mutta ei kodistaan.
1800-luku
Fabian Gutzén kuoli vuonna 1796, ja tilanpitoa jatkoi hänen tyttärensä Greta Sofia (s. 1777) miehensä Erkki Hankosen kanssa. Erkki vaihtoi nimensä Oravakankaaksi talon mukaan.
Erkki-isäntä kuoli vuonna 1817, ja Greta jatkoi talonpitoa muutamia vuosia. Talossa asuivat myös Gretan äiti ja leskisisar lapsineen. Greta joutui myymään tilan, mutta pidätti perheelleen syytinkioikeuden. Näin Oravakangas säilyi hänen kotinaan, vaikka omistus siirtyi uusille isännille, joita olivat seuraavien vuosikymmenten aikana Wunchit, Pulckenit ja Alatalot.
Oravakangas oli vieraiden omistuksessa yli 40 vuotta, kunnes Greta Sofian pojantytär Kaisa Charlotta yhdessä puolisonsa Juho Aaronpoika Tuomaalan kanssa lunasti tämän isänsä kotitalon. Perheen sukunimeksi tuli Oravainen.
Oravakankaalla toimi useita vuosia kestikievari. Pihapiirissä oli kaksi asuinrakennusta, joissa majoittuivat paitsi talon väki myös postinhoitajatar, apteekinhoitaja ja kestikievarin vieraat.
Talon miesväki tunnettiin lisäksi hevosmiehinä, jotka osallistuivat kilpa-ajoihin.
Pappissuvun kulttuurikoti
Vuonna 1874 Oravakankaalla järjestettiin suuret arpajaiset kuntakirjaston hyväksi. Väkeä saapui Piippolasta, Kestilästä, Rantsilasta ja Haapavedeltä asti, ja voittoja lahjoitettiin yli kuntarajojen. Arpajaiset olivat todellinen kulttuuritapahtuma, joka osoitti kansansivistyksen nousua Pulkkilassa. Emäntä Kaisa Charlotta olikin kylän merkittävän vaikuttajan, lukkari Fredrik Gutzénin, sisar.
Ennen arvanvetoa tohtori I. V. Calamnius piti jalon puheen kansansivistyksen tärkeydestä. Hän
muistutti, että ilman sanan viljelyä kansa pysyy raakana, mutta kirjallisuuden harrastus tuo
valistusta ja vahvistaa suomalaisuutta:
“Koska me emme ole ruotsalaisia emmekä venäläisiä, siis olemme ja tuleepi olla suomalaisia ja niinmuodoin omituinen kansa, omassa waltiossa, jonka on pysyminen suomalaisena sekä mielen että kielen puolesta, ja että itsekunkin rehellisen kansalaisen welwollisuus on woimainsa ja kykynsä mukaan edistää ja harrastaa suomalaisuutta.”
Kun puhe oli päättynyt, väki iloitsi yhdessä tanssin ja laulun merkeissä, maljoja tyhjennettiin ja lopuksi hurrattiin tohtorille. Arpajaiset jättivät jälkeensä voittojen lisäksi tunteen siitä, että sivistystä rakennettiin nyt yhdessä.
Oravakankaan mailla oli 1800-luvun lopulla useita torppia. Yksi niistä oli kylätien toisella puolella sijainnut Toivola, josta kehittyi vilkas kauppapaikka. Toivolan tarina liittyy läheisesti sekä kylän elämään että suvun myöhempiin vaiheisiin.
Kaisa ja Juho Oravaisen (Tuomaala) tytär Maria Katariina asui miehensä Aappo Kyrön kanssa Toivolan torpassa, joka sijaitsi aivan Oravakankaan lähellä, kylätien toisella puolella. 1880-luvulla Aappo piti Toivolassa kauppaa, ja vähitellen siitä kehittyi kauppakartano.
Vuonna 1887 Kaiku-lehdessä Toivolaa mainostettiin näyttävästi ja sen sanottiin soveltuvan myös meijerin paikaksi:
”4 asuinhuonetta, kööki ynnä pakaritupa, porstua, puoti, kellari, sauna ja rekitupa, navetta, talli, 2 liiteriä ja 5 makasiinia. Tälle tilalle riittää 9 wirstan sisään 800 lehmää. Oulaisten asemalle ainoastaan 60 wirstaa.”
Kyröt muuttivat Piippolaan vuonna 1891, ja kauppapaikka siirtyi Björklundille ja myöhemmin Andronoffille. Lopulta paikalla toimi Lamujoen Osuuskauppa.
Maria Katariinan tytär Martta avioitui Muhokselle, ja hänen tyttärensä on Armi Kuusela, Miss Universum vuodelta 1952.
1900-luku
Veeti Oravainen nousi tilan isännäksi vuosisadan vaihteessa. Hän avioitui vuonna 1911 meijerska Maria Mäkeläisen kanssa.
Vuonna 1915 talon maille rakennettiin osuuskauppa, jonka myymälä toi vilinää raitille. Kaupanhoitajana toimi Onni Korhonen ja apulaisena Pasi Korhonen. Oravakankaalla oli edelleen torppareita ja mäkitupalaisia, joten tila tarjosi työtä useille perheille.
Perheeseen syntyi neljä lasta, Kerttu, Aaro, Hilkka ja Sirkku. Vanhemmat kuolivat kuitenkin jo 1920-luvun alussa, jolloin lapset olivat vielä pieniä ja joutuivat sukulaisten luo eri perheisiin. Huoltajat antoivat tilan arennille, vuokralle, kunnes lapset aikuistuivat.
Niilo Koskela:
Kesällä 1922 perheeni, siis äiti, isä ja minä, muutimme Leskelästä Pulkkilan kirkolle. Isä oli vuokrannut Oravan tilan 13 000 mk:n vuosivuokraa vastaan Oravaisten perikunnalta. Oravan isäntä ja emäntä olivat kuolleet, ja neljä alaikäistä lasta olivat jääneet orvoiksi ja holhottaviksi. Tietämäni mukaan osa holhoojista olisi myynyt Oravan tilan, mutta ainakaan isäni eno Heimo Kaakinen, yksi holhoojista, ei ollut myynnin kannalla, joten talo jäi lapsille.
Oravan talo oli siihen aikaan vinkkelirakennus. Varsinaisesti me asuimme uudemmassa, tiensuuntaisessa osassa. Pihan perillä oli navetta ja Lukkarinmäen puoleisella pihanosalla talli sekä pienempi asuinrakennus korkeahkon kivijalan päällä. Siinä asuivat talon omistajat, Oravaisten perikunnan lapset tätinsä Katri Mäkeläisen kaitsemina.
Keskellä pihaa oli saunarakennus, ja sen vierellä kasvoi lehtikuusi, joka lienee pihalla vieläkin. Keskellä saunaa oleva kiuas lämmitettiin saunan takana olevan oven kautta alakerrasta. Lauteet olivat kolmella seinällä. Lauteiden jalkatilakin jäi melkoisesti ylemmäksi kiukaan tasosta.
Pirtissä, ainakin pihanpuoliseinällä, oli leveähköt laatikkopenkit, joihin saattoi laittaa vuoteen, kun kansi avattiin. Kirkonpuolipäässä rakennusta olevassa salissa oli perikunnan flyygeli, erikoisuutena mieleen jäänyt. Oravassa meillä oli töissä Kyykkölän Iikka. Iikka oli punakka, vähän pänäkkäkin ja vähäpuheinen mies. Myöhemmin 1940-luvulla hän oli pudonnut Oravan saunan kiukaalle ja saanut kuolettavat palovammat.
Kerran Oravan vanhassa pirtissä pidettiin tanssit. Pirtin uunin nurkassa oli piisi, jossa paloi tervakset, ja kyläläiset tanssivat. Luultavasti nämä tanssit olivat vuonna 1926, sen jälkeen kun Pulkkilan Nuorisoseurantalo oli palanut heinäkuulla 1925
Sotavuodet toivat Oravakankaalle surua ja muutoksia. Aaro Oravainen kaatui rintamalla, ja sen jälkeen talo siirtyi hänen sisarensa Hilkan perheelle. Talossa alkoi uusi vaihe eli puutarhaviljely ja sota-ajan arkeen sopeutuminen.
Orvoksi jääneistä sisaruksista Aaro jatkoi aikuisena tilanpitoa. Hänen elämänsä päättyi sodassa, kun hänen johtamansa joukkue kaatui Kiestingin taisteluissa.
Aaron leski myi talon Hilkan perheelle. Hilkka oli avioitunut Martti Paavolan kanssa, ja he muuttivat Pulkkilaan 1940-luvun alkuvuosina. Martti Paavola toimi Ojantakasen isännöitsijänä, ja Oravan tiluksista huolehti Ville Aamuvuori.
Oravakankaan pihapiirissä nähtiin sota-aikana erikoinen näky. Toisella puolella tietä oli hevoshaka, jossa pidettiin orihevosia. Eräänä aamuna aitauksessa seisoi joukko evakoiden lehmiä, jotka olivat tulleet Kuusamosta asti kävellen. Kylän taloihin asettuneet evakot saivat hakea omat eläimensä Oravakankaan portilta.
Tilalle perustettiin puutarhaviljelmä, jota hoiti puutarhakoulun käynyt Sulo Saarela. Kauppapuutarha toimi Viitastentien varressa lähes kolmen vuosikymmenen ajan, ja sen tuotteet tunnettiin laajemminkin. Navetassa oli parikymmentä lehmää, lisäksi kanoja ja sikoja. Pihapiirin pikkupuolella asui vuokralaisia ja työntekijöitä, jotka auttoivat karjanhoidossa ja peltotöissä. Martti Paavola oli aktiivinen kunnallispoliitikko.
Talo siirtyi seuraavalle polvelle, Jorma ja Hilkka Paavolalle. Maanviljelyn rinnalle perustettiin kuljetusalan yritys, ja tilan maita myytiin kirkonkylän laajenevan asutuksen tarpeisiin.
Nykyaika
Oravakangas on säilynyt saman suvun omistuksessa. Tilan arki on muuttunut, mutta menneiden sukupolvien jäljet näkyvät yhä maisemassa ja muistoissa.
Talo on kulkenut suvun sisällä, ja jokainen sukupolvi on jättänyt siihen oman kerroksensa. Rakennuksia on tullut ja mennyt, mutta päärakennuksen paikka on pysynyt samana jo yli 200 vuotta. Saunan vierellä kasvaa vielä vanha lehtikuusi, jonka juurella monen polvet lapset ovat leikkineet ja nuoret istuneet kesäiltaisin.
1500- ja 1600-luvut
Turulan talo oli alkuperäiseltä nimeltään Mäkelä, sijaitsihan se pienellä mäellä. Tilan perusti Pulkkilan ensimmäisen asukkaan poika Mikko Jussinpoika, ja asiakirjoihin se ilmestyi vuonna 1598. Koko kirkon seutu kuului tuohon varhaiseen Mäkelään.
1600-luvun lopulla taloon tuli vävyksi Dionysius Turunen Tavastkengältä. Tavallisesti vävy sai talon nimen, mutta tässä tapauksessa taloa ruvettiin sanomaan vävyn mukaan Turuseksi ja siitä edelleen Turulaksi. Perheen sukunimi säilyi Mäkelänä.
1700-luku
Nuori isäntä Dionysius eli Nisu toimi kirkon lukkarina isonvihan alkuun asti. Pojista Heikki peri lukkarin ammatin ja Matti talon isännyyden. Matti-isäntä oli myös sotilas. Pieta-tytär joutui venäläisten vangiksi.
1800-luku
1800-luvun alussa Turulassa asui Matti Mäkelä jälkipolvineen, viisi perhettä ja yhteensä 26 henkilöä. Tähän aikaan lienee rakennettu uusi pirtti, jotta kaikille löytyi makuusija.
Suomen sodan lasaretti
Suomen sodan Pulkkilan taistelu käytiin 2.5.1808. Haavoittuneille tarvittiin kiireesti hoitopaikka, lasaretti. Mikäpä olisi ollut sen parempi kuin Turulan pirtti lähellä taistelutannerta.
Myös talonväki lienee osallistunut haavoittuneiden kuljettamiseen ja hoitoon. Turulan väestä kuoli kolme miniää ja 12 lasta seuraavien kuukausien aikana.
Turulan kamaripääty rakennettiin vuonna 1816. Vuosiluku on kamarin ulkoseinässä.
Kolme hevosta ja 18 lehmää
Perukirjan mukaan Turulassa oli 1800-luvun loppupuoliskolla pari kolme hevosta, 18 lehmää, muutamia mullikoita, vasikoita, kanoja ja sikoja sekä parikymmentä lammasta. Talossa oli myös tuulimylly ja paja. Kirjallisuutta oli kaksi raamattua, psalmikirja ja katekismus.
Turulan isäntäparilla oli huomattavan paljon varoja, sillä saatavia oli liki kolmannes koko omaisuuden arvosta, mm. 1600 ruplaa kauppias H. Pihlmanilta. Kauppias Pihlman oli juuri ostanut Anttilan tilan ja aloittanut siinä värjäystoiminnan.
Kalle-isäntä toimi lautamiehenä eli käräjien maallikkotuomarina.
Nälkävuodet ja leski-isäntä Kalle
Nälkävuosien aikana Turulassa asui vain yksi perhe, Kalle ja Valpuri lapsineen. Lapsista kaksi menehtyi nälkävuosina, 14-vuotias tytär kenties pahimpaan aikaan, toukokuussa 1868, jolloin Pulkkilassa kuoli 54 ihmistä. Valpuri-emäntä kuoli 40 vuoden iässä ”juoksutustautiin”. Hänen hautaristinsä on kirkkopihassa miltei näköetäisyydellä Turulasta.
1900-luku
Talossa oli hyväkasvuiset metsät ja pitkiä puita. Veljekset tekivät metsäkaupat ison laivayhtiön kanssa syksyllä 1903. He lupasivat toimittaa suuren määrän laivan mastopuita Raaheen seuraavana keväänä, mutta kevät oli kuiva, eikä tukkeja voitu uittaa tien varteen.
Tuhoisat seuraukset
Yhtiö vaati korvauksia, ja tila uhkasi mennä konkurssiin. Pakkohuutokaupassa puolet tilasta meni naapuri Kusti Ojantakaselle. Puolet tilasta veljekset saivat pelastetuksi velkavaroin.
Kalle ja Kusti lähtivät Amerikkaan tienaamaan talorahoja, ja Heikki jäi kotiin. Kusti oli 30 vuotta täyttänyt poikamies. Nelikymppisen Kallen mukana lähtivät myös vaimo ja lapset.
Kusti palasi Amerikasta ja ryhtyi viljelemään tilaa. Hän avioitui kylän meijerskan, pyhäjärvisen Fredriikka Rönkön kanssa. Heille syntyi kolme lasta, Vappu Ilona 1914, Vieno Tuulikki 1916 ja Kaarlo Kustaa Olavi 1921.
Uutinen Suomen itsenäistymisestä
Vuoden 1917 joulukuun iltamassa äiti-Riikka oli lypsyllä ja isä-Kusti kolmivuotiaan Vapun ja vuoden vanhan Vienon kanssa pirtissä. Kusti kuuli uutisen Suomen itsenäistymisestä ja sytytti sen kunniaksi kynttilän pirtin ikkunalle. Riikka huomasi sen navetan ikkunasta ja arvasi tapahtuneen. Riikka huomasi navetalta, että pirtin ikkunalla paloi kaksi kynttilää. Riika oli ajatellut, että nyt on Kustin täytynyt ”tulla hulluksi”. Oli ollut niin erikoinen toimi. Kusti oli kuullut itsenäistymisuutisen, mutta ei ehtinyt vielä Riikalle kertoa. Äidin ja Vapun mukaan radiossa oli kehotettu sytyttämään kynttilät ikkunalle, ja niin Kusti oli tehnyt.
Hiiltyneet hirret
Kolme vuotta myöhemmin lapset oli jätetty jo päineen navetta-ajaksi. Kuusivuotias Vappu huomasi keittiösolassa tulen nuolevan uuninvierusseinää. Hän juoksi navetalle kertomaan, ja talo pelastui. Vuoden 1920 tapahtumasta kertoo vieläkin hiiltynyt alue keittiön puoleisessa seinässä.
Konttokamari
Rahaa tarvittiin talouden pitoon ja varmaan velkoihinkin. Kun perhe oli pieni, iso kamari voitiin antaa hyyrylle eli vuokralle. Se vuokrattiin konttuuriksi vallesmanni Rechardtille, joka asui Ojantakasella. Noista ajoista lähtien on puhuttu konttokamarista. Jonathan Rechardt toimi Piippolan piirin nimismiehenä 45 vuotta.
Talon isännäksi aikonut poika Kalle kaatui sodassa. Isä-Kalle oli kuollut vähän aiemmin. Tyttäret hoitivat äitiä kotona tämän kuolemaan asti, mutta tilukset vuokrattiin pois.
1900-luvun loppupuoli
Kustin ja Riikan kuoltua talosta huolehti tytär Vappu. Hän vietti kesiään Turulassa miehensä Viljo Vaahtokarin kanssa ja tämän kuoltua yksin.
Vapun kesäpaikka
Vappu palveli Tilkan sairaalassa, josta jäi eläkkeelle 53-vuotiaana. Luottohenkilöt kylällä siivosivat ja valmistelivat Turulan valmiiksi kesävieraiden tulla. Turulassa ei ollut sähköä, mutta naapurista saatiin vetää roikka imurointia varten. Naapuruston lapset juoksivat heti tervehtimään ystävällistä Vappua, vaikka äidit yrittivät kiellellä.
Seuraelämää
Seuraelämä oli vilkasta kirkonkylän rouvien kanssa, ja päiväkahveja juotiin Turulan salissa tuon tuostakin. Turula oli Vapulle tärkeä paikka, ja hän huolehti perimätiedon säilyttämisestä kirjoitellen pienille lapuille vanhojen esineiden nimiä ja käyttöohjeita.
Vappu ompelutti kyläompelija Reetta Väyrysellä pukuja ja muita vaatteita. Vappu oli kovin ihastunut Reetan luona hänen sohvaansa. Kun Reetta kuoli, hän testamenttasi sohvan hyvälle ystävälle Vappu Vaahtokarille, ja se onkin nyt Turulan konttokamarissa.
Kauniaisista Turulaan
Miehensä kuoltua Vappu kävi yksin kesäisin Turulassa pikku Fiatillaan. Myöhemmin Fiat oli talvet Turulan liiteri/autotallissa ja Vappu ajeli vain kylällä. Kauniaisista hän matkasi Vantaalle ja sieltä lentäen Ouluun. Viimeisen kerran Vappu ajoi taksilla koko matkan Kauniaisista Pulkkilaan.
Piironginlaatikossa on muistiinpanoja joka kesältä. On ollut liian kuumaa, mutta ”eipä tarvinnut lämmittää" ja liian sateista "väsyttää", mitä milloinkin. Syksyllä pois lähtiessään on Vappu kiittänyt Taivaan Isää, kun sai viettää kesän kotona. Kirjoitti muistiinpanoja odotellessaan, että Sipolankylän taksi, Siirtolan Kyllikki, vie hänet kotimatkalle. Lopuksi: ”Vieläköhän saan tulla vai oliko viimeinen kesä kotona. Mutta suojaa Herra kotini, anna sille armosi, anna olla enkelein vartijana kodillein.”
2000-luku
Pulkkilan kunta lunasti Turulasta urheilukentän paikan jo Vapun aikana. Rantasauna tontteineen jäi Turulaan. Vapun jälkeen talo siirtyi Vieno-sisaren lapsille.
Kristiina Kerttula ja Kaarlo Satimus lahjoittivat Turulan Pulkkilan Seuralle vuonna 2015.
Remontteja Leader-tuella
Talossa tehtiin iso remontti Leader-tuella vuonna 2016. Perustukset vahvistettiin, seiniä oikaistiin, hirsiä paikattiin, kantavia rakenteita vahvistettiin, eristeet vaihdettiin, katto uusittiin ja veranta oikaistiin.
Toinen iso Leader-rahoitettu remontti tehtiin vuosina 2019-2020. Silloin kengitettiin kamaripää talosta, uusittiin kamareiden lattiat, pinkopahvitettiin ja tapetoitiin kamarien seinät. Koko talon ikkunat korjattiin ammattilaistyönä. Keittiön kalusteita on vaihdettu käytännöllisemmiksi, joten tapahtumien tarjoilut onnistuvat nyt helpommin.
Pulkkilan Seura järjestää vuosittain useita erilaista tapahtumaa Turulassa.
Mikko Pulkkisen tilasta jakaantunut Alatalo-niminen tila autioitui 1600-luvulla. Siinä todennäköisesti asuttiin silloinkin, mutta tilalla ei ollut varaa maksaa veroja. Lauri Niilonpoika Laukka perusti tilan maille uudistilan vuonna 1694.
1700-luku
1700-luvun alusta saakka Laukka oli Savontien kievaritalo, jolla oli yksi kievarihevonen, kolme reservihevosta ja vielä kaksi hollihevosta sekä vähintään kaksi siistiä kamaria matkustavaisille. Kestikievareiden tuli majoituksen ja ylläpidon lisäksi huolehtia postista sekä kyyditä asiakkaat seuraavaan majataloon.
Viimeistään vuodesta 1750 lähtien Laukka oli valtion postilinjan pysäkki. Nykyisen asuinrakennuksen päädyssä on laudoituksen alla tallella punamullalla maalattu hevosen kuva, joka lienee ollut kestikievarin merkki.
Asuinrakennuksia lienee ollut kaksi jo tuohon aikaan.
1800-luku
Nimismiehet Salow
Piippolan piirin nimismieheksi nimitettiin vuonna 1795 Olof Salow (s. 1761). Hän muutti Pulkkilaan Muhokselta ja asettui asumaan Laukkaan. Hänellä ja Anna Magdaleena Schroderuksella oli ainakin 11 lasta, joista neljä nuorinta syntyi Pulkkilassa. Perhe asui useita vuosikymmeniä rinnan Laukan suvun kanssa. Nimismiehen tyttäristä Fredrica (s. 1788) avioitui Juho Paavonpoika Kilpelänahon (s. 1801) kanssa ja jäi asumaan Laukkaan.
Herman Alexander Salow (s. 1792) asui toisessa Laukan talossa vaimonsa Anna Gustava Lesseliuksen kanssa ja jatkoi kruununnimismiehenä isänsä jälkeen. Olof Salow hoiti virkaa 25 vuotta ja Herman Salow 31 vuotta aina vuoteen 1851 saakka.
Kjellmanit
Metsäntarkastaja C. G. Kjellman (1840‒1891) muutti vaimonsa Maria Nybergin kanssa Uusikaarlepyystä Pulkkilaan. He asuivat Laukassa. Perheen pojista Carl Runar (s. 1871) jäi tilalle maanviljelijäksi ja osti tilan perikunnalta vuonna 1900.
Leander Kilpelänaho ja Hanna Näsi
Juho Paavonpoika ja Fredrika Salow kuolivat samana kesänä 1868, ja tilalle tuli muutamaksi vuodeksi sukulaisperhe Lusikkala-Kilpelänahosta.
Leander Paavonpoika Kilpelänaho osti setänsä Juho Paavonpojan osuuden Laukasta. Leander avioitui Johanna Kustintytär Näsin kanssa. Heille syntyi poika Arvid vuonna 1883.
1900-luku
1930-luvulla Laukassa oli neljä hevosta, 25 lehmää, pari sikaa sekä lampaita ja kanoja. Sähkövalo tuli Niemenkoskelta, ja lisäksi oli osuus höyrykoneeseen. Arvi Laukka oli tunnettu hevosmies ja oli mm. vastaanottamassa hevosia rintamalle. Hänellä oli useita ravihevosia, ja varsinkin Toivo-niminen ori mainittiin usein sanomalehtien raviluetteloissa. Arvid kuoli vuonna 1965.
Träskelinit
Arvi Laukan tytär Ilma avioitui Esko Träskelinin kanssa. 1990-luvulla Airi ja Mikko Träskelin ostivat talon Mikon äitipuolen suvulta. Nykyisin talossa asuvat Kirsi ja Kari Träskelin perheineen.
2000-luku
Laukan pihapiiriin kuuluvat asuinrakennus, puojirakennus ja uusrakennuksena autotalli. Rakennukset on sijoitettu perinteiseksi umpipihaksi. Pihapiirin ulkopuolella ovat saunat. Asuinrakennuksen tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta se sijoittunee 1700-luvun puoleen väliin tai lopulle. Remontoinnissa on löytynyt seinistä vuoden 1864 sanomalehdet. Ennen paperointia rakennus on kengitetty ainakin kerran.
Pihapiirissä sijaitsee rakennushistoriallisesti arvokas ja erityisen iäkäs vanha talo. Puulustotutkimuksella se on ajoitettu aikavälille 1693‒1697 ja on siten Pulkkilan vanhimpiin kuuluva rakennus. Tutkimuksen teki Metsäntutkimusinstituutti Karelian Research Centre vuonna 2004. Perimätiedon mukaan talo on ollut alun perin savupirtti.
Laukan vanha sauna on urheilijoiden käytössä hiihtomajalla ja Kjellmanin aitta kotiseutumuseon pihapiirissä.
Housutörmä
Teerijärveltä Pulkkilaan 1870-luvulla muuttaneen Näsin perheen pojista Aleksi asettui asumaan paikalle, joka nykyisin tunnetaan Simojoen talona. Aleksi oli 34-vuotias Pulkkilaan tullessaan. Hänellä ja Sofia-vaimolla oli kahdeksan lasta, ja Pulkkilassa syntyi vielä viisi. Aleksi Näsin pojista Oskari jatkoi talonpitoa.
Näsin maille rakennettiin työväentalo, nuorisoseura, Osuusmeijeri Sampo ja Hekkalan kauppa. Mäkitupia ja torppia oli edelleen puolenkymmentä.
Näsin perikunta myi tilan Ida ja Niilo Simojoelle vuonna 1918. Vanha asuinrakennus oli heikkokuntoinen, ja se purettiin keväällä 1928. Kesän aikana paikalle rakennettiin uusi talo. Isommat tytöt oli lähetetty kesäksi Rantsilaan, ja vain nuorin jäi vanhempien kanssa kotiin. Hakiessaan syksyllä lapsia kotiin isä kiusoitteli: ”Saapa nähdä, tunnetteko omaa kotianne.
Niilo ja Ida Simojoen uusi asuinrakennus.
Pekka Kyöstilä kertoo isovanhempiensa elämästä Simojoella
Tutustu Pulkkilan raittiin 360 kuvien kautta