Varhaishistoria ja Naaraskoski
Jääkauden jälkeen Pulkkilan alue oli pitkään veden alla, suurelta osin vielä 7 000–8 000 vuotta sitten. Haapaveden Karhukankaasta avautui silloin merenlahti kohti Piippolaa. Vesi vetäytyi hiljalleen. Noin 6 000 vuotta sitten Uljuan järven paikalla oli laajahko merenlahti, jonka suu oli Sipolankylän seutuvilla. Vesi muodosti lahtia ja salmia, jotka ajan myötä kuroutuivat umpeen ja muuttuivat järviksi, soiksi ja lopulta kuivaksi maaksi.
Satoja vuosia sitten kirkon viereisessä alangossa kimalteli Savojärvi, joka kuivui Savonevaksi ja kuivattiin myöhemmin ojittamalla pelloksi. Nykyään siitä muistuttaa enää Savo-oja.
Vanhoista paikannimistä voi lukea historian kaikuja. Esimerkiksi Naaraskoski ja Naarastenoja ovat hämäläisperäisiä nimiä, joiden juuret ulottuvat aikaan ennen vuotta 1000. Ne kertovat siitä, että alueella on kuljettu ja asuttu jo kauan ennen kirjallista historiaa.
1500-luku
Pulkkilan ja Launolan alue tunnettiin 1500-luvulla nimellä Naaraskoski. Alue oli rajaseutua, jossa Pähkinäsaaren rauhan (1323) epämääräinen rajalinja Ruotsin ja Novgorodin välillä jätti tulkinnanvaraa. Verokannusteiden houkuttamana uudisasutus Savon suunnalta vahvistui, mutta rajaseudun sissisota vaikeutti elämää, taloja ryösteltiin ja poltettiin. Vuosisadan lopulla solmittu Täyssinän rauha siirsi rajan itään. Naaraskosken sijaan asiakirjoissa näkyy kaksi kylää: Pulkkila ja Launola.
Asutus
1500-luvulla Savon eteläosissa elettiin väestönkasvun aikaa. Perheet olivat suuria, mutta kaskimaata, jota tarvittiin elannon turvaamiseksi, ei riittänyt kaikille. Kun vanhat viljelyalueet alkoivat käydä ahtaiksi, ihmiset lähtivät etsimään uusia mahdollisuuksia pohjoisemmasta. Näin sai alkunsa savolaisten uudisasutusliike, joka suuntautui kohti harvaan asuttuja seutuja, kuten Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata.
Samaan aikaan kruunu alkoi nähdä uudisasukkaat osana laajempaa valtapolitiikkaa. Pohjoiset raja-alueet olivat kiistanalaisia, ja niiden asuttaminen nähtiin keinona vahvistaa Ruotsin valtaa. Uudisasukkaita alettiin siksi tietoisesti kannustaa muuttamaan näille alueille. Heille tarjottiin houkuttelevia etuja, kuten useiden vuosien verovapaus, mikä teki muuttopäätöksestä monelle helpomman.
Näin yksittäisten perheiden toimeentulon etsintä ja kruunun poliittiset tavoitteet kietoutuivat yhteen ja muovasivat pohjoisen Suomen asutushistoriaa.
Toinen muuttovirta syntyi levottomuuksien vuoksi: rajaseudun rauhattomuus Karjalassa sai sen alueen asukkaita lähtemään joukoittain Pohjois-Suomeen, jota pidettiin turvallisempana. Todellisuus oli kuitenkin toisenlainen. Siikajokilaakso ei osoittautunut niin rauhalliseksi kuin oli toivottu, sillä venäläis-karjalaiset sotajoukot hävittivät aluetta moneen kertaan ns. pitkävihan aikana 1500-luvun loppupuoliskolla.
Pulkkisten mukaan Pulkkila ja Launoisten mukaan Launola
Alkuun Pulkkilan ja Launolan seudun talot luettiin yhdeksi Naaraskoski-nimiseksi kyläksi, mutta vuodesta 1584 lähtien Pulkkila erotettiin omaksi kyläkseen.
Ensimmäiset pysyvät Pulkkilan alueen asukkaat olivat veljekset Mikko ja Jussi Pulkkinen, jotka tulivat Savosta 1560-luvulla ja asettuivat nykyisen Pulkkilan kirkonkylän alueelle. He raivasivat kaskimaita ja rakensivat talonsa Lamujoen varrelle, todennäköisesti Mäkelän (myöh. Turulan) ja Alatalon (myöh. Laukan) paikoille.
Vähän ulommas Uljuanojan varteen asettui Niiles Niileksenpoika 1590-luvulla. Nimi Uljua on saamenkieltä ja tarkoittaa tulvavettä. Niilessaaren ympäristössä oli siis tulvinut jo ennen pysyvää asutusta.
Launolan kylän ensimmäisen asukas oli Jussi Junnoinen, joka perusti talonsa jokivarteen viimeistään vuonna 1570. Hänen tiedetään olleen isokokoinen seppä, joka oli lähtenyt Karjalasta. Muutamaa vuotta myöhemmin jokivarteen lähelle Naarastenojan suuta, korkealle mäelle asettui Antti Antinpoika Launoinen. Hänen mukaansa tämä osa kylää sai nimen Launola.
Pitkäviha
1500-luvun lopulla Siikajokilaakso oli rauhatonta rajaseutua, jossa käytiin raakaa sissisotaa Ruotsin ja Venäjän välillä. Tätä pitkää ja veristä jaksoa kutsutaan nimillä pitkäviha, rappasota tai viisikolmattavuotinen sota (1570–1595).
Pähkinäsaaren rauhan mukaan Pulkkilan alue kuului Novgorodin puolelle, mutta rajaa ei ollut määritelty tarkasti. Kylät joutuivat toistuvasti hyökkäysten kohteiksi. Venäläiset kasakkapartiot tekivät hävitysretkiä, joissa taloja poltettiin, karjaa ryöstettiin ja ihmisiä surmattiin tai vietiin vangeiksi. Siikajokivarren asukkaat elivät jatkuvassa pelossa – eivät vain luonnon ankaruutta, vaan myös sodan arvaamattomuutta vastaan.
1500-luvun lopulla Siikajokilaakso oli rauhatonta rajaseutua, jossa käytiin raakaa sissisotaa Ruotsin ja Venäjän välillä. Tätä pitkää ja veristä jaksoa kutsutaan nimillä pitkäviha, rappasota tai viisikolmattavuotinen sota (1570–1595). Tarkemmin
Pähkinäsaaren rauhan mukaan Pulkkilan alue kuului Novgorodin puolelle, mutta rajaa ei ollut määritelty tarkasti. Kylät joutuivat toistuvasti hyökkäysten kohteiksi. Venäläiset kasakkapartiot tekivät hävitysretkiä, joissa taloja poltettiin, karjaa ryöstettiin ja ihmisiä surmattiin tai vietiin vangeiksi. Siikajokivarren asukkaat elivät jatkuvassa pelossa – eivät vain luonnon ankaruutta, vaan myös sodan arvaamattomuutta vastaan.
Hävityksiä
Vuonna 1586 Pulkkilassa poltettiin neljä taloa, mukaan lukien Juho Junnoisen talo. Perimätieto kertoo, että Junnon talon väki surmattiin niin tarkoin, että henkiin jäi vain pieni sylivauva. Tästä piiat kasvattivat uuden isännän.
Muutamia vuosia myöhemmin hävityksen kohteeksi joutuivat Mikko ja Jussi Pulkkisen talot sekä Kirsti-nimisen lesken mökki. Asukkaat lienevät piiloutuneet.
Vuoden 1592 hyökkäykset olivat vielä tuhoisampia. Siikajokilaaksossa säästyi vain neljä taloa sadasta
Pitkäviha päättyi vasta vuonna 1595 Täyssinän rauhaan, jolloin raja siirtyi kauas itään ja Pulkkilan seutu sai hengähtää.